5.5.2014

Yhteenvetoa ja pohdintaa

Kokoamme vielä tähän viimeiseen postaukseen ajatuksiamme projektista. Kaiken kaikkiaan projektiin on kulunut aikaa noin kolmisen kuukautta. Siinä ajassa ajatukset projektin luonteesta ja toteutuksesta ovat kypsyneet valmiiksi tuotteiksi. Varsinaisen tekemisen lisäksi aikaa on kulunut suunnitteluun, kypsyttelyyn ja ideointiin.

Pitsialusvaateprojekti on ollut mielenkiintoinen sukellus uudenlaiseen käsityöhön. Alusvaatteiden ompelu oli jotain, mitä emme olleet ennen kokeilleet, ja se oli hauskaa! (Vaikkakin välillä turhauttavaa.) Oli mukava luoda itse jotain kaunista, josta ei ennen voinut kuin haaveilla kauppojen alusvaateosastoilla. Itse tekeminen mahdollisti luksustuotteen saavuttamisen opiskelijankin tuloilla. Yhdelle yläosalle tuli hintaa keskimäärin 7 € ja aikaa kului pari tuntia. Alaosalle tuli hintaa noin 4 € ja tekeminen vei aikaa suunnilleen tunnin.

Huolellisuudella ja tarkemmilla materiaalivalinnoilla tuotteista saisi vieläkin enemmän luksusta, kuin mitä blogissa esitellyt alusvaatteemme ovat. Jos harrastuksemme alusvaatteiden parissa jatkuu, aiomme panostaa laadukkaampiin materiaaleihin ja siistimpään työjälkeen. Näin syntyvät alusvaatteet ovat varmastikin vähintään kaupasta ostettavien tasolla. Hinta vain on halvempi, kunhan omaa työtä ei hinnoittele. Tällaiset pienet vaatekappaleet kutsuvat myös koristeluun ja muuhun näpräilyyn. Yksityiskohtia ja koristeita voi hioa loputtomiin ja alusvaatteista saa näin erittäin koristeellisia ja juhlavia. Erityisesti Johanna koki, ettei ole koskaan ollut kovin innokas pienten yksityiskohtien hioja ja näprääjä, mutta juurikin tämä projekti sytytti hänessä ennen piilossa olleen näprääjän.

Siitä voi olla montaa mieltä, onko näpräämiseen kuluva aika sen arvoista ja meilläkin on ryhmän sisällä ollut erilaisia näkemyksiä itse tekemisen kannattavuudesta. On helpompaa, varmempaa ja nopeampaa hakea alusvaatteet kaupasta. Jos laskee omalle työlleen hinnaksi esimerkiksi 10 € tunnilta, ei itse tekeminen ehkä kannata. Toisaalta itse tekeminen on jotain sellaista, josta nautimme. Tällöin ei kannata laskea tekemiseen kuluvaa aikaa eikä sitä myöten myöskään hintaa. Nautinnon saa saavutetusta lopputuloksesta ja sen tekemiseen kulunut aika on vain sivuseikka, mutta toisaalta myös tärkeä osa projektia ja oppimista.

Suosittelemme lämpimästi kaikille poistumista omalta mukavuusalueeltaan ja tutusta ympäristöstä. Sanotaan, että matkailu avartaa, ja voisimme nyt laajentaa samaa sanomaa myös muuhun uuteen ja tuntemattomaan. Uusia asioita kokeilemalla löytää uusia ulottuvuuksia ja uusia näkökulmia. Laajojen näköalojen kanssa on helpompi ymmärtää muita ja elämää. Sovelletaan tätä tutkivaa asennetta käsitöissä, harrastuksissa ja laajemminkin elämässä!

Projektinsa tähän päättäen ja seurastanne matkallamme kiittäen,

Johanna, Katri ja Reetta

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Teen käsityötieteen gradua käsinvalmistetuista alusvaatteista, jossa olen tutkinut sitä minkälaisia alusvaatteita nykypäivänä harrastajat valmistavat ja miksi. Kysyisin lupaa julkaista bloginne kuvia tutkimusraportissani, kuvat esitettäisiin täysin anonyymisti. En löytänyt blogista yhteystietojanne niin siksi kysyn kommentin kautta jos sattuisitte sen huomaamaan:) voitte vastata minulle sähköpostilla ja kerron mielelläni asiasta enemmän jos teillä on kysyttävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sähköpostiosoitteeni on riikka.alanko@helsinki.fi

      Poista