5.5.2014

Alushousut



Kävin tutkimassa Eurokankaan pitsitarjontaa, sillä olisin mieluusti tehnyt alushousut joustavasta ohuesta pitsikankaasta, mutta sieltä ei löytynyt yläosiini sopivaa väriä, joten jouduin tyytymään Merleton tarjoamaan joustamattomaan pitsinauhaan.  Helpompaa olisi ollut käyttää joustavaa kangasta, mutta tässä ohjeet, kuinka valmistaa alushousut joustamattomasta pitsistä. Kyllä sekin onnistuu!

Tarvitset:
*(n. 12cm)leveää pitsinauhaa (mieluiten joustavaa)
*itsellesi sopivat alushousut
*kuminauhaa, jos pitsisi on joustamatonta
*ohutta trikookangasta
*kapeaa kuminauhaa (jos pitsisi on joustamatonta)

Mittasin lantion ympärykseni mittaisen palan pitsinauhaa. Koska pitsinauhani oli joustamatonta, tuli heti olo, että olenko todella näin läski? Onhan vartaloni levein kohta toki juuri lantio ja kaupasta ostettavat alushousut venyvät lähes puolet lisää. Mittasin uudelleen ja sovitin. Olin mitannut aivan oikein, mutta pitsin joustamattomuuden vuoksi tarvitsin pitsinauhaa reilusti. Ompelin nauhan renkaaksi suoralla ompeleella ja siksakkasin vielä saumanvaran.

Seuraavaksi piirsin vanhojen, itselleni sopivien alushousujen avulla haarakiilasta kaavan. Oli hieman hankalaa hahmottaa, kuinka pitkä haarakiilasta pitää tulla, mutta piirsin yhden ja sovitin kaavaa. Totesin sen olevan hieman lyhyt, joten piirsin kaavan avulla uuden kaavan, joka oli hieman pidempi.  Leikkasin kaavan avulla kankaasta sopivan palan. 


Kannattaa pohtia, haluaako haarakiilasta yksinkertaisen vai kaksinkertaisen. Jos ompelee kaksinkertaisen, voi sen näppärästi ommella reunoista kiinni ja kääntää ympäri, jolloin sauman jäävät sisäpuolelle. Itse päädyin yksinkertaiseen versioon, joka ei varsinaisesti ollut kuitenkaan kovin yksinkertainen tehdä. Nimittäin kappaleen reunat piti kääntää päärmeelle. Huolittelin reunat siksakilla, koska ajattelin, että joustavaa kangasta olisi helpompi käsitellä sitten.  Käänsin reunat kapeasti ja ompelin suoralla ompeleella. Reunojen taittaminen kannattaa aloittaa kappaleen keskeltä, jolloin todennäköisimmin päärmeestä tulee siisti. 


Kiinnitin haarakappaleen pitsiseen vyötärökappaleeseen. Mittasin vyötärökappaleen keskikohdan ja ompelin oikeat puolet vastakkain haarakappaleen kiinni. 


Nyt kannattaa sovittaa. Housut olivat muuten itselleni mitä mainioimmat, mutta pitsin joustamattomuuden vuoksi vyötärö ”lerpatti”. Tarvittiin siis kuminauhaa. Ompelin alushousuihin kaiken omistamani kuminauhan (eli noin 10cm pätkän) housujen takaosan yläreunaan, mutta se ei riittänyt pitämään alushousuja päällä, joten piti lähteä kuminauhaa hankkimaan.  Lopulta sain kirkasta kuminauhaa ommeltua loppumatkalle alushousujen ympäri ja nyt valmistamani alushousut istuvat täydellisesti päällä. On ehkä vähän hassua, että siellä on pätkä erilaista kuminauhaa, mutta totesin, että eipä tuo oikeasti haittaa.

Mallailin myös koristenauhaa, jota ostin viimeksi Merletossa käydessäni, mutta se ei mielestäni sopinut alushousuihini, joten en lopulta ommellut sitä kiinni. Suunnittelin siitä rusettia tai jotain, mutta ne eivät oikein näyttäneet kivoilta. Siksi päädyin yksinkertaiseen tyyliin. Alushousut vaikuttavat kuvassa hieman "mummomallilta", mutta ovat päällä oikein kivat. :)




Tässä vielä koko valmistamani setti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti